Sisustuskaupan takahuone - ota tai jätä
Täällä kaupan takahuoneessa häärii toimelias yksinyrittäjä, jolla on usein enemmän ajatuksia ja oivalluksia kuin tilaan mahtuu. Jos olisin pienen kivijalkaputiikin myyjä, luonani kävisi asiakkaita. Saisimme jutella kasvokkain niitä, näitä ostosten lomassa. Verkkokaupassa näköyhteys puuttuu. Rupattelun sijasta sanoja voi onneksi kirjata ylös. Ja kukapa tietää, vaikka muutoinkin kiinnostuisit väliin siitä, mitä kuuluu käsityöyrittäjän ja sisustuskauppiaan arkipuuhailuihin. Kuulet niistä tällä osastolla.
On näet asioita, joista tahtoo kertoa aina silloin, tällöin vähän yksityiskohtaisemmin. Vähän niin kuin bloggarit. Tosin tällä lailla kaikista asioista yksin vastuullisena ollen aikaa on rajallisesti. Niinpä tarinaa putoilee satunnaisesti eri aihepiireistä. Kun vierität sivua alaspäin, sieltä sitä tarinaa löytyy. Katsotaan, mitä kaikkea tänne matkan varrella kertyy! Ja jos on jotain, josta erityisesti haluaisit kuulla, ota ihmeessä yhteyttä! Linjat ovat auki.
Yhteystiedot löytyvät tämän linkin takaa.
Mari
Kodillasi on asiaa
Tiistai 10.9.2024
Usein käy niin, että omat mielivärit valtaavat kodin. Oma lempiväri levittäytyy makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen ja sieltä keittiön kautta olohuoneeseen.
Tottumus on toinen luonto. Emme useinkaan ajattele jatkuvasti, mikä väri olisi se kaikkein pukevin väri itsellemme tai varsinkaan kodillemme. Useimmiten kuljemme mielitietty mielessämme. Ja niinhän saa olla, toki.
Mutta miksi ihmiset menevät värianalyyseihin?
Koska haluamme muutosta. Jokin ääni sanoo, että en ehkä itse ole hoksannut, mikä väri pukee minua parhaiten. Värianalyysi saattaa paljastaa, että olet tyyppiä kesä, joten sinulle sopii viileä värimaailma jne. Tällöin murrettuihin väreihin luottanut pukeutuja saattaa vaihtaa värejä analyysin suosittelemiin sävyihin.
Muutoksen myötä vaatteittemme yleisilme raikastuu. Näytämme entistäkin paremmilta.
Keskustele kotisi kanssa
Samaa pätee koteihin. Niilläkin on persoona, eikö totta. Ei kannata ripustautua keltaiseen, jos tila näyttää paremmalta siniseksi stailattuna. Ei kannata valita valkoista, jos tila pyytää mustaa. 🖤
Jokainen neliösentti kodissa ansaitsee värin, joka pukee sitä parhaiten. Kotisi kertoo kyllä, mikä väri näyttää parhaimmalta missäkin. Kyse on vain siitä, että laitat korvasi kohti lattiaa ja kuuntelet. Oikea vastaus löytyy läheltäsi, lempipaikaltasi.
Kuiskivatko nurkat muutosta?
Koti on aina koti. Se saa ja sen suorastaan pitää olla asukkaidensa näköinen. Mutta aivan kuten ihmiset itse, hyvin hoidettu koti on ansainnut näyttää parhaalta omalta itseltään. Jos koti pyytää kohennusta, tee sille mieliksi. Tee pieniä muutoksia, joita talosi toivoo.
Katso kotiasi uusin silmin
Kun katsot tämän yläpuolella näkyvää esimerkkikuvaa vasemmalla, näet siinä mustan LAKRITSI klassikkomaton eteisaulassa. Voisiko mikään muu väri näyttää tilassa paremmalta? Tai kun silmäilet viereistä kuvaa takkatilasta: eikö musta ole sinnekin juuri se oikea.
Mustat yksityiskohdat korostavat vaaleutta ja luovat tilaan kiinnostavuutta. Musta tuo särmää. Käytännöllisyyttä unohtamatta…
Voi olla, että sinunkin kodissasi jokin kolkka näyttää parhaimmalta mustaa yllään.
Kokeile ja testaa!
Avarasta ajattelusta sisustuksen saralla ei ole ainakaan haittaa. Kun asioita katsoo uudesta kulmasta, ajattelu menee eteenpäin. Joskus ajatustyötä ohjaa rakentavalla tavalla ystävältä kysyminen. Hän katsoo asioita tavallasi mutta omasta näkökulmastaan.
Jos luulet, että musta saattaisi olla hyvä vaihtoehto johonkin tilaan kodissasi, tutustu alkuun vaikkapa kuvissa esiintyviin mattoklassikoihin. Pääset katsomaan kuvien mattoja lähemmin suoraan kuvia klikkaamalla. Eihän se ota jos ei annakaan. Tervetuloa tutustumaan ja hieromaan tuttavuutta. 🖤
designtuotteilla sisustaminen halpaa lystiä
Keskiviikko 3.1.2024
Aika uskalias väite otsikossa, vai mitä?
Onhan se. Mutta sanoissa on järkeä, kun käydään asiaa tarkemmin läpi.
Tehdäänpä hieman laskelmia.
Päätät ostaa keinutuolin maton. Sen hinta on 199 €. Ensi alkuun hinta tuntuu vähän korkealta. Mutta jos pitäisit keinutuolin mattoa yhden vuoden, sen päiväkohtaiseksi hinnaksi tulisi 0,55 €. Olisiko se paljon?
Jos keinumatto saisi olla kiikussasi kaksi vuotta, hinta olisikin enää 0,27 € päivässä!
Entäpä, jos keinutuoli kaunistaisi kotiasi 5 vuoden ajan? Tällöin Suomessa käsin tehty keinutuolin pehmuste maksaisi enää 11 senttiä päivältä!
Voit jatkaa laskutoimitusta ihan niin pitkälle kuin arvelet vaalivasi kodissasi kaunista arvotekstiiliä…
Äitini pitää mattojaan kymmeniä vuosia
Olen saanut arvokasta oppia äidiltäni siinä, että hyvää ei heitetä pois. Hän on käyttänyt itse virkkaamiaan mattoja jopa 30 vuoden ajan. (Puhun juuri sellaisesta virkatusta matosta, josta koko Maymay Design sai alkunsa.)
Sinä itse päätät hinnan
Kun pohdit jonkin tuotteen hintaa, loppujen lopuksi sinä itse päätät, minkä arvoiseksi se muodostuu. Hyvin tehty laadukas sisustustekstiili voi ensi silmäyksellä näyttää kalliilta. Mutta vuodet tulevat osoittamaan, että hinta haihtuu ja sulaa. Vuosien kuluttua huomaat, että laadukas ja mieleinen sisustustekstiili on muuttunut hinnattomaksi. Ja silti se on yhä arvokas silmissäsi.
Halpa tulee kalliiksi
Sekin on nähty monet kerrat, että huonolaatuinen halpahalliräsy ei miellytä silmää kauan. Useimmat eivät myöskään kestä jatkuvaa pesua ja pitoa. Aluksi halvalta tuntunut asia onkin pitkässä juoksussa kallis, kun sisustustuotetta täytyy uusia. Olkoonpa sitten kyseessä matto tai jokin muu tekstiili.
Pohdintojen paikka
Uuden vuoden alettua voi tehdä uudenlaisia pohdintoja ja laskelmia. Uusi vuosi voi olla uuden alku monellakin tasolla. Alkanut vuosi 2024 voi olla viisaiden valintojen vuosi. Se voi merkitä edulliseksi muodostuvien, kauan kestävien valintojen aikakautta. Alkanut vuosi voi olla parhain ikinä.
Kaikkea hyvää sinulle uuteen alkaneeseen vuoteen! ❤️
Mitä on kauppamme ekologisuus?
Tiistai 15.8.2023
Nykyisin puhutaan paljon ekologisuudesta, luontoarvoista ja vihreästä siirtymästä. Tärkeitä asioita kaikki, kyllä. Mutta mitä vihreys on käytännössä? Pelkkä puhe ei vie pitkälle. Tarvitaan tekoja.
Yhteinen rakkauden kohde
Me suomalaiset olemme luontoa lähellä olevaa kansaa. En tunne ketään, siis en ainoaakaan suomalaista, joka suhtautuisi välinpitämättömästi kauniiseen ja korvaamattomaan luontoon. Rakastamme metsiä, järviä, peltoja ja puistikoita. Ne ovat tärkeitä jokaiselle. 🥰
Jo lapsena sain oppia, että luontoa pitää kunnioittaa. Auton ikkunasta sai heittää ulos oikeastaan vain jäätelötikun, ”sillä se maatuu”. Isä vaihtoi autosta öljyjä ja kertoi samalla, mihin jäteöljyt pitää viedä ja minne niitä ei voi kaataa. Luonnon kunnioittamiseen kasvettiin kiinni. Ja samalla tavalla opetettiin muidenkin perheiden lapsia.
Mitä uutta voi oppia
Kun luonnon suojeleminen ja varjeleminen on melkein itsestään selvää, mitä uutta sillä saralla voi vielä oppia? Kuluttajana voi oppia ainakin sen, että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Kun aikuinen elää todeksi ekologista elämäntyyliä, se näkyy tekoina ja valintoina. Aitoon välittämiseen ja ekologisuuden suosimiseen liittyy välttämättömyys ottaa selvää, mitä mikin on. On hyvä varmistua siitä, ettei valinta osu kohteeseen, joka on mainossyistä pesty vihreäksi pelkin sanoin.
Ei pelkkää viherpesua
On hyvä, että julkinen keskustelu on nostanut esiin kysymyksen siitä, mikä on todellista ekologisuutta ja mikä pelkästään maineella ratsastamista. Jos vihreys ei ole aitoa, siitä ei pitäisi puhua lainkaan. Meillä jo logon vihreä kielii siitä, että olemme luontoarvojen puolestapuhuja ja niiden todeksi eläjä. Läheinen luontosuhde näkyy toiminnassamme koko prosessin ajan. Se alkaa tuotesuunnittelusta ja teemoista päättyen tuotteiden postittamiseen. Käytetyt materiaalit ovat ekologisia tai kierrätettyjä. Kunkin yksittäisen tuotteen kohdalla kerromme tarkemmin, mistä materiaalista kyseinen tuote on valmistettu. Myös pakkausmateriaaleissa pyrimme huomioimaan ekologisuuden. Ja tässäkin tuli lueteltua vain tärkeimmät.
Edellisten lisäksi taustavoimana kaikelle on se, että toimintaa pyörittää nuukasti ja luontoa säästävästi toimiva yrittäjä. Tämä on tietenkin vaikea todistaa, mutta ehkäpä sydämestä lähteneillä sanoilla on jonkin verran todisteluvoimaa. Ja jos kiinnostut tietämään taustoista lisää, somekanavilla kuulet elämäntyylistäni enemmän. Linkit kanaville ovat sivuston alaosassa.
Oletko vihreä?
Mikä on sinun suhteesi vihreisiin arvoihin, kun suunnittelet hankintoja? Onko ekologisuudella väliä? Jos vastasit tähän kyllä, muista toki meidät, kun olet aikeissa hankkia kotiin jotain uutta! 🤗 Käsin tehtyjä tuotteitamme hankkiessasi ekologisia valintoja on tehnyt joku toinen puolestasi. Meiltä ostamissasi sisustustuotteissa vastuullisuuskysymykset on näet ratkaistu valmiiksi. Jätämme niin pienen hiilijalanjäljen kuin suinkin.
Tunne on tärkein
Tiistai 14.3.2023
Tippuvien räystäiden ja lähestyvän kevään tunnelmissa on hyvä pohtia tunteen merkitystä sisustusvalinnoissa. Kauneimmankaan kuvan kautta ei siirry tunne ja tuntu, joten tarvitaan sanoja.
Eikö olekin niin, että valitessasi vaatetta tai verhoa hypistelet kangasta sormiesi lomassa? Vastenmieliseltä vaikuttava materiaali saa jäädä hyllyyn. Ja hyvä niin, koska tunne on totta. Iho ei erehdy. Jos jokin tuntuu hyvältä, tunne siirtyy kehon kautta mieleen. Kehollinen kokemus siirtyy myös aistihavainnoksi. Käytössä miellyttävä tekstiili myös n ä y t t ä ä hyvältä tuntuisuutensa vuoksi. On siis monin tavoin viisasta valita omaan kotiin pehmoista ja käsin tehtyä.
Mieluisuuden tuntu tukee hyvinvointia. Arjen pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, sillä arki on luonamme useimmin. On tärkeää, että esimerkiksi kylpyhuoneessa kosteiden varpaiden alla on imukykyinen matto. On miellyttävää tulla saunasta, kun jalanpohjien alla on puuvillaa keinokuidun sijasta.
On tärkeää, että aamuisin saa upottaa paljaat varpaat luonnollisen tuntuiselle pehmoiselle matolle. Aamu alkaa silloin hyvin.
Sekin on tärkeää, että maton päällä voi oleskella. Lasten leikit sujuvat mukavalla alustalla viihtyisämmin kuin kovalla ja epämukavalla. Myös aikuinen tekee lattialla yhtä ja toista: tonkii varastolaatikoita, järjestelee, jumppaa, setvii vaatepinoja… mitä kaikkea muuta.
Voit vaikuttaa kotisi tuntuun ja tunnelmaan valinnoillasi. Jokainen meistä haluaa viihtyä ja tuntea kodikkuutta luonaan. Iso apu tunnelman luomisessa on käsin tehty sisustustekstiili. Käsin tehty on kodikasta. Käsin tehty tuote välittää muistumia lapsuuden mummolasta – raksuttavasta seinäkellosta ja kolhiintuneesta piirongista, jonka kannella oli virkattu liina.
Autamme käsintehdyillä tuotteillamme siinä, että voit luoda ympärillesi kodikkaan kodin tuntua. Hymyily ja hyvä olo parantavat elämän laatua. Siksi tunnemme, että meitä ja taitojamme tarvitaan. Kiitos, että olet ajatustemme takana. Välittämällä tuotteistamme olet osoittanut tämän.
Kauneus on katsojan jaloissa
Torstai 5.1.2023
En tiedä sinusta, mutta minä olen käytännöllisesti ajatteleva kaunosielu. Rakastan kaikkea kaunista, mutta silti en milloinkaan unohda käytännöllisyyttä. Tämä koskee vaatteita ja kaikkia muitakin sisustustekstiilejä kuten mattoja. Uutta hankkiessani ajattelen aina, miten sitä pestään ja huolletaan. Jos tuote on jotenkin vaikea ja hankala, kauneuskin kutistuu. Ja taas päin vastoin: käytössä kivan kauneus vain kasvaa.
Mattokauppiaana keskityn tietenkin puhumaan matoista. Niitä koskien keskeinen valintakriteeri varsinkin makuuhuoneen mattojen osalta on se, että matto on miellyttävä ja pehmoinen paljaiden varpaiden alla. Ja että sille on kiva vaikka istahtaa venyttelemään. Hyvin valittu matto toimii arjen mahdollistajana. Pehmeällä matolla on kiva leikkiä, lukea, jumpata – mitä ikinä keksitkin.
Sisustukseen sopivan maton merkitys kokonaisuuden viimeistelijänä on kiistaton. Esteettisyyden ohella matolla on monia muitakin tärkeitä rooleja. Yksi niistä on melun ja hälyn vähentäminen. Pehmeä matto on tehokas akustisuuden poistaja. Kaikuvat huoneet eivät ole viihtyisiä. Laadukas matto ei myöskään pölise kohtuuttomasti ja huononna siten sisäilman laatua.
Mattoa valitessa onkin aina syytä ajatella huoltoa. Hyvä matto ei sähköisty ja se on imuroitavissa. On eduksi sekin, jos maton voi viedä tarvittaessa tuulettumaan. Ja kun tulee pesun aika, kiireistä arjen puurtajaa ilahduttaa ajatus siitä, että maton voi pestä kotikonstein. Puuvillaisilla käsin virkatuilla matoilla on kaikki nämä ominaisuudet.
Pesusta puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että tekstiilin turhaa pesua tulee aina välttää. On parempi puhdistaa tahrat paikallisesti kuin pestä koko tekstiili. Jokainen pesukerta lyhentää tekstiilin käyttöikää. Irtolian poisto ja tuuletus ovat aina ensisijaisia puhdistustoimenpiteitä niin matoille kuin muillekin tekstiileille.
Luontoäiti vaihtuvine vuodenaikoineen on hyvä hoitaja koko luomakunnalle. Suomen raikas talvi tarjoaa nyt ihanteellisen vaihtoehdon sisustustekstiilien puhdistusrituaaleihin. Ja se on tietenkin lumikylpy! Sopivana pakkaspäivänä kannattaa viedä matot ulos ja kylvettää ne tuoreessa lumessa. Pesu on ilmainen, ja pesijätär saa touhuillessaan punaiset posket kaupan päälle. Operaation päätteeksi asetu hangelle itsekin ja tee lumienkeli. Saatat huomata hymyileväsi.
Mainonta saattaa ärsyttää
Perjantai 11.11.2022
Mitä sitten, jos kauppias ei pidä kauppaamisesta? No ainakin se vaatii hyvältä kuulostavan vastauksen.
Tosiasia on nimittäin se, että mielestäni kaikenlaiset mainokset pääsääntöisesti ärsyttävät. En tiedä, johtuuko ärsyyntyneisyys mainosten liiallisuudesta, niiden tyrkyttävyydestä, epäolennaisuudesta, henkilökohtaisuudesta – vai vain luonteen vinoumasta. Mene ja tiedä.
Ainakin sen verran osaan analysoida itseäni, että tyrkyttävyys ei missään määrin uppoa minuun. Tähän taitaa altistaa jo geeniperimä. Muistan pikkutyttönä olleeni äidin kanssa torilla mansikkaostoksilla. Sukkuloimme myyjien lomassa makoisimpia mansikoita metsästäen. Eräs miesmyyjä mölysi äidilleni vaativalla äänellä ”täältä mansikoita ostamaan”. Äiti käänsi päänsä toisaalle ja sanoi minulle hiljaisella äänellä ”tuolta en ainakaan osta”.
Tästä pääsenkin sujuvasti siihen, että minulle verkkokauppiaana kaikenlainen markkinointi on vaikeaa. En osaa kirjoittaa myyvästi, sillä ajattelen ihmisten ärsyyntyvän samaan tapaan kuin itsekin. Samasta syystä en aluksi lähettänyt lainkaan uutiskirjeitä sähköpostitse. Tuntui mahdottomalta tehdä jotain sellaista, joka ui ikään kuin vastavirtaan. Kun kuitenkin uutiskirjeen tilaajia on ilmaantunut, tottahan haluan tilaajia muistaa! Ainakin silloin tällöin. Täytyy muistaa, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin minä ja hyvä niin.
Henkilölle, jolle kaikenlainen kauppaaminen on ujostuttavaa, onkin ollut valtavan ihanaa se, että asiakkaikseni on päätynyt huomattavan paljon teitä, jotka olette myyneet itse itsellenne. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että olen saanut runsaasti tilauksia omilla toiveillanne toteutetuista sisustustekstiileistä. Erään asiakastilauksen pohjalta kaupan valikoimaan tupsahti kokonaan uusi tuotekin, pöytätabletti. Hurmaavaa! Harmittavaa on vain se, ettei kaikista yksilöllisistä tilaustuotteista ole laadukkaita kuvia, joista saisi koottua näyttävän kollaasin. Tyhmää minulta. Suurin syy kuvien vähäisyyteen on siinä, että helposti kuljen kiire kantapäillä paikasta paikkaan. Siinä vaiheessa, kun tilaustyöt ovat tulleet valmiiksi, minulla on olevinaan kova kiire toimittaa tuotteet matkaan. Niinpä olen usein tullut ottaneeksi vain pikakuvia, jotka eivät omaan silmääni näytä esittelykelpoisilta.
Onneksi joitain kivoja kuvia on olemassa. Yksi sellainen on tekstin yläpuolella oleva kuva keltaisesta matosta. Matto ei kuulu perusvalikoimaan, mutta se ei estänyt asiakasta sellaista toivomasta ja tilaamasta. Ja sellainen tehtiin. Tykkäsin keltaisesta matosta kovasti itsekin, joten oli ilo keskittyä myös sen kuvaamiseen. Vielä useammin olen saanut tehdä perusvalikoimassa olevia tuotteita asiakkaiden toivekoossa. On selvää, ettei pieni verkkokauppa voi pitää valmisvalikoimassa kaikkia maailman kokoja, mutta tarvittaessa niitä tehdään kyllä.
Alla olevissa kuvissa näet tilaustuotteita, jotka ovat muunnoksia perusvalikoiman tuotteista. Kannattaa pitää mielessä tämäkin mahdollisuus: tuttuja tuotteita on mahdollista saada toivekokoisina, vaikkei heitä valmiina juuri nyt olisikaan tarjolla. Kuvien linkit johtavat perustuotteiden luo, joista muunnelmia on lähdetty tekemään.
Vastuullisuus on viisautta
Lauantai 27.8.2022
Kulutusjuhlat ovat nyt ohi, ja siihen on useitakin syitä. Ensinnäkin maailman tilanne on tällä päivämäärällä se mikä se on. Energiakriisi, inflaatio, Ukrainan sota ynnä muuta ikävää. Toisekseen luontoa on kulutettu aikojen saatossa siihen malliin, että kuluttamista on kerta kaikkiaan vähennettävä. Itse muotoilisin asian niin, että kuluttamisessa on välttämättä siirryttävä vastuullisuuteen, mikäli ei ole sitä jo tehnyt. Ei ole luultavaa, että 2020-luvulla siirtyisimme tahalliseen ankeiluun ja pula-ajan eetokseen. Kehitys ei tässä suhteessa kulje taaksepäin. Mutta vastuullisiksi meidän on yksinkertaisesti pakko oppia.
Väljän rahan aika ja välinpitämättömyys on johtanut siihen, että on kuljettu lompakko auki ja ostettu sitä, mitä mieli on tehnyt. Niinpä olemme ostaneet l i i k a a . Kuka enemmän, kuka vähemmän.
Kun seuraavaksi suunnittelet uuden hankkimista kotiisi, kysy itseltäsi ainakin näitä asioita:
– ovatko suunnittelemasi hankinnat mahdollisimman paljon muunneltavissa ja täydennettävissä
– ovatko tuotteet ajattomia läpi vaihtuvien vuodenaikojen sekä arjessa että juhlassa
– tukevatko hankinnat suomalaista yrittäjyyttä
– onko tuotteiden valmistusprosessi luontoa säästävä ja vastuullinen
Jos olet huolellinen ja vastuullinen kuluttaja, ei useinkaan ole helppo löytää kriteerien mukaisia tuotteita. Useimmiten ongelma on se, että esimerkiksi sisustustekstiilit ovat liian jotain. Ne sopivat vaikkapa huhtikuussa hienosti, mutta lokakuussa ilme on jo valju. Tai sitten kuviointi on niin hallitseva, että tekstiili sopii vain yhteen paikkaan ja tiettyihin tilanteisiin. Tai jos malli alkaa miellyttää ja sarjaa haluaisi täydentää myöhemmin, malli onkin myyty jo pois. Ei voi olla vastuullinen ja harkitseva, kun täydennystä ei enää saa.
Kuulostaako tutulta?
Joskus sattuu niinkin, että ostosreissulla mukaan tarttuu tarpeetonta ”ihan kivaa”. Koska halpa. Jonkin ajan kuluttua huomaa kuitenkin, ettei sille ihan kivalle ja halvalle löydykään sopivaa sijoituspaikkaa. Tai sitten sitä katselee hetken, minkä jälkeen tavara siirtyy kirppistavaroihin, ja loppuviimein on onnellinen, jos tavarasta pääsee edes eurolla eroon.
Juuri tällaisesta lähtötilanteesta ovat syntyneet nämä Maymayn tuotteet yksi kerrallaan. Että voisi siirtyä pois niistä kertakäyttöisistä ihan-kivoista. Että kodissa olisi viihdyttäviä tekstiilejä, joihin ihastuu ja rakastuu. Ja joita tykkää katsella vuodesta toiseen ja eri vuodenaikoina. Ja että tuotteet ovat ajan saatossa täydennettävissä.
Alla olevissa kuvissa esittelen NUKU skandimalliston tuotteita, jotka sopivat keskenään yhteen. Samasta mallista on saatavana pöytätabletteja ja mattoja. Molempia on tilattavissa myös omassa toivevärissä ja -koossa. Ja mikä parasta, sarjaa voi ajan saatossa täydentää – tarpeiden ja varallisuuden mukaan.